(15.1.2026) Ura Basket on perinteiseen tapaan kiertänyt jälleen kaikki Kaarinan alakoulut koriksen näytetuntien merkeissä. Lisäksi kiertue piipahti myös Liedon puolella Littoisissa ja Paimiossakin. Tällä kaudella kohderyhmänä olivat erityisesti 1.–2.-luokkalaiset.
Innostunut vastaanotto
Koripallolla on lajina sekä Ura Basketilla seurana erittäin hyvä maine Kaarinan kouluissa. Kouluväki onkin ottanut vierailumme jälleen tosi innostuneena vastaan.
”Pidimme kiertueen aikana kaikkiaan 50 oppituntia, ja tunneille osallistui yhteensä yli tuhat lasta”, kiertuevastaava Jukka Lindberg kertoo.

Kiva koulupeli
Koriksen näytetunneilla leikitään, harjoitellaan korin tekemistä ja pallotemppuja – ja tietysti pelataan!
”Koripallo on tosi kiva koulupeli. Kaikki saavat hyökätä ja kaikki saavat puolustaa. Jokainen saa mahdollisuuden tehdä koreja. Koristunnin aikana tulee paljon juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä. Tunnin jälkeen onkin paljon punaisia poskia ja puuskutusta. Moni vähän liikkuva lapsi on näillä tunneilla ollut aktiivisesti mukana opettajien kertoman mukaan ”, Jukka myhäilee tyytyväisenä.
Ura Basket kiittää kouluja lämpimästä vastaanotosta sekä toivottaa kaikille mukavaa kouluvuoden jatkoa!

Ura Basketin koulukiertue vieraili syksyn ja alkuvuoden aikana seuraavilla kouluilla:
Auranlaakso
Empola
Hovirinta
Kotimäki
Littoinen, Lieto
Niemenkulma
Vistan koulu, Paimio
Piikkiön yhtenäiskoulu
Piispanlähde
Runko
S:t Karins svenska skola
Valkeavuori


