(22.1.2026) Ura-perhettä on kohdannut suru-uutinen. Kaarinalaisen koripalloilun isä Jukka Tamminen on nukkunut pois 20.1.2026.
Syksyllä 1958 Jukka piti opettajana liikuntakerhoa vastavalmistuneella Ylikylän koululla. Koripallo tuli pian osaksi näitä kerhotunteja, ja varsin nopeasti Kaarinan Uraan perustettiin koripallojaosto. Jukka oli kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana luomassa pohjan Uran organisoituneelle koripallotoiminnalle. Vuosien saatossa seuraväki on jopa kokoontunut Jukan kesämökille viettämään kauden päättäjäisiä. Vuonna 2008 hän teki suuren työn kokoamalla seuramme historiikin, johon oli kerätty tarinoita ja faktoja kaarinalaisen koripalloilun ensimmäisen 50 vuoden ajalta. Jukka oli tuttu näky koripallokatsomossa vielä 2020-luvullakin.
Ura-perhe ottaa osaa Jukka Tammisen omaisten suruun.


