Vahva nelikko aloittamassa junioreiden ja edarin valmennuksessa

(29.4.2024) Ura Basket on kiinnittänyt Arttu Mannelinin, Eero Aaltosen, Jukka Valpolan ja Mika Viipurin toimintaansa kaudeksi 2024–2025. Huippuosaajat tuovat huomattavan määrän erikoiskompetenssia ja laatua seuran valmennukseen junioreista edustusjoukkueeseen.

Huippukoripallovalmentaja Arttu Mannelin on valittu miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi kaudelle 2024–2025. Vuosina 2020–2023 meille tutuksi tullut Mannelin tulee edustuksen lisäksi toimimaan resurssivalmentajana 2010 syntyneiden tyttöjen sekä 2010–2011 syntyneiden poikien joukkueissa. Arttu osallistuu myös yhdessä seuran muiden valmentajien kanssa vanhempien junioreiden pelaajapolun suunnitteluun ja kehittämiseen. Pelaajien valmentaminen ja tukeminen tehdään tiiviissä yhteistyössä paitsi seuran oman valmentajapoolin kanssa, myös Kaarinan lukion ja Suomen Koripalloliiton maajoukkuevalmentajien suuntaan, jotka omilta osiltaan osallistuvat samojen pelaajien kehittämiseen.

– Olen tulossa innoissani takaisin! Urassa ollaan ottamassa seuraavaa askelta nuorten pelaajien viemiseksi huipulle asti. On mahtava päästä mukaan siihen projektiin huippuosaajien ja lahjakkaiden pelaajien kanssa. Junioripuolella työskentelyä odotan myös malttamattomana. Nykyisessä työssäni Feeniks Basketissa olen saanut lisää oppia juniorikoriksen ja erityisesti tyttökoriksen puolelta ja odotan niiden tietojen antamista Ura Basketin käyttöön. Kiva nähdä taas kaikkia kentällä ja sen välittömässä läheisyydessä, lähettää Arttun terveisinä seuraväelle.

Jukka Valpola jatkaa edustusjoukkueen apuvalmentajana

Yhdeksän kautta Ura Basketissa valmentanut Jukka Valpola nähdään ensi kaudella edustusjoukkueen apuvalmentajan tehtävissä. Valpola ja Mannelin pääsevät näin jatkamaan vuosina 2020–2023 muodostunutta avointa ja luottamuksellista yhteistyötä junioripolkunsa loppupäässä olevien pelaajien sekä edustusjoukkueen hyväksi.

– On hienoa päästä jatkamaan Artun kanssa edelliskaudella alkanutta yhteistyötä. Seuran toiminta ottaa koko ajan oikeita askeleita eteenpäin, mahtavaa olla mukana tässä rakennusprojektissa, iloitsee Jukka Valpola.

Eero Aaltonen Kaarinan lukion ja urheiluyläkoulun aamuvalmennukseen sekä U19 ja miesten edustusjoukkueen fysiikkavalmentajaksi

Entinen Korisliiga-pelaaja Eero Aaltonen liittyy Ura Basketin valmentajakaartiin fysiikkavalmentajan roolissa. Loimaan Korikonkareiden kasvatti Aaltonen on monelle tuttu pelaajana. Hän on edustanut Ura Basketia kaudella 2016–2017 miesten divisioona B:ssä, ja kipparoi edustusjoukkuettamme kaudella 2017–2018, jolloin Ura Basket nousi divisioonasta Korisliigaan.

Koripallouransa jälkeen Aaltonen kouluttautui hierojaksi ja osteopaatiksi, ja hän valmistuu fysioterapeutiksi kesällä 2025. Eero toimii vastuuyrittäjänä hieronta- ja kuntoutuspalveluja tarjoavassa Modern Movement Clinicissä. Hän on viisi vuotta toiminut Korisliiga-seura Loimaan Bisonsin fysiikkavalmentajana.  

– Työskentely kilpakoriksen parissa on vaativa ympäristö. Iso kiitos Loimaan seuralle, Heikki Perholle ja valmentajille, jotka ovat luottaneet vuosien varrella. Mielenkiinto nuorten valmennukseen on suurin kiinnostuksen kohteeni, ja nyt minulle on annettu mahdollisuus tuoda ammattitaitoani kasvavaan seuraan. Ura Basketista löytyy paljon tuttuja kasvoja jo pelivuosilta. Otan innolla vastaan seuraavan haasteen urallani, kertoo Eero Aaltonen.

Ura Basketissa Eeron vastuulla tulee olemaan urheiluyläkoulun koripalloilijoiden lajivalmennus, Kaarinan lukion opiskelijoiden fysiikkavalmennus, sekä edustusjoukkueen ja 19-vuotiaiden poikien fysiikkavalmennus.

Kaarinan lukion ja Ura Basketin yhteistyö alkaa

Lukuvuodesta 2024–2025 alkaen Ura Basket tekee yhteistyötä Kaarinan lukion kanssa koripalloon keskittyvien aamuharjoituksen muodossa. Kolmena aamuna viikossa lukion liikuntalinjan korispelaajilla on mahdollisuus osallistua seuran järjestämiin harjoituksiin. Treenien lajiosaamisesta vastaa huippukorivalmentajatutkinnon suorittanut Mika Viipuri, ja opiskelijoiden fysiikkavalmennuksesta vastaa Eero Aaltonen. Harjoitukset tullaan järjestämään Kaarinan lukion salissa, ja Valkeavuoressa koulun ulkoliikuntakauden aikana.

– Kaarinan lukion ja Ura Basketin uusi yhteistyö on erittäin tärkeä osa kaarinalaisen koripallon pelaajapolkua. On hieno mahdollisuus päästä mukaan rakentamaan tätä yhdessä koulun ja pelaajien kanssa. Tavoitteena on heti alusta asti asettaa tekemisen standardit korkealle tasolle. Toiminnan päämäärä ja tavoite on selkeä – pelaajan kehittyminen, valottaa Mika.

Merkittävä panostus valmennukseen

Talvella 2024 avoimessa haussa ollutta valmennuspäällikön työtehtävää jaetaan näiden järjestelyjen myötä kolmelle eri huippuosaajalle. Artun osaamista ja ammattitaitoa koripallovalmennuksessa ja nuorten kehittämisessä tulemme hyödyntämään sekä tyttö- että poikapuolella. Mika Viipurin kokemus ja huipputason valmentajakoulutus takaa laadukkuuden lukion aamuvalmennuksissa. Seuran fysiikkavalmennus ottaa isoja askeleita eteenpäin, kun Eero tuo oman osaamisensa seuraan.

– Kunkin valmentajan kompetenssi tuo lisää ammattimaisuutta, laatua ja luotettavuutta Ura Basketin junioritoimintaan. Saimme tällä ratkaisulla muodostettua sellaisen ryhmän osaajia, joka pystyy tukemaan niin pelaajia, kuin myös OTO-valmentajien kehittymistä. Seuran hallitus ja seurakoordinaattori pitävät jatkossakin huolta siitä, että koko valmentajakuntamme yhteistyö toimii pelaajien parasta ajatellen, mikroista edustukseen asti, kertovat seurakoordinaattori Mira Virta ja Ura Basket ry:n puheenjohtaja Tuukka Kavisto.

Mira VirranJukka Lindbergin, Eero Aaltosen, Arttu Mannelinin ja Mika Viipurin tiivis yhteistyö muodostaa katkeamattoman ketjun, joka hyödyttää koko seuran toimintaa. Lisäksi fysiikkavalmennuksen huippuammattilainen Jani Heino jatkaa seuran fysiikkavalmennuksen kehittämisen ja toteuttamisen parissa. Heinon kädenjälki näkyy jo nyt muun muassa Piispanlähteen yläkoulun liikuntapainotteisten luokkien koripalloryhmien treeniohjelmissa.

Arttu Mannelin

  • Syntynyt 1982
  • Kasvattajaseura Lahden NMKY
  • Valmentajakoulutus: HKVT ja valmentajan ammattitutkinto
  • Lahti Basketballin kanssa keväällä 2016 Divari B:n voitto, keväällä 2017 Divari A:n runkosarjan voitto ja finaalipaikka. Loimaan Bisonsien kanssa Divari B:n voitto keväällä 2018.
  • Valmentajana SM-kultaa 22-vuotiaiden, A-poikien ja B-poikien SM-sarjoissa
  • Pelaajana Korisliigaa Namika Lahden paidassa 2003–2005, SM-hopeaa 2004.
  • Viisi vuotta nuorten maajoukkuevalmentajana.

Eero Aaltonen

  • Syntynyt 1990
  • Kasvattajaseura Loimaan Korikonkarit
  • Koulutukset: hieroja, osteopaatti, fysioterapeutti (valmistuu kesällä 2025)
  • Pelaajana M1B, M1A ja Korisliiga
  • Aaltonen on pelannut Korisliigaa Loimaan Bisonsissa ja edustanut Oulun NMKY:tä, Forssan Koripoikia ja Lappeenrannan NMKY:tä.
Tagged under

1 Comment

  1. Pingback: Edustuksen ja MU19-joukkueiden avoimet harjoitukset toukokuussa » Ura Basket

Yhteistyössä