Ä-tytöt aloittivat sarjapelaamisen

Uran Ä-tyttöjen Ättityydi (asenne) oli kohdallaan ja kaikki pistettiin peliin ensimmäisessä sarjaottelussa. Viime tiistaina vastustajaksi Piispanlähteelle tuli Lieto-Koris SHT.

Lieto oli parempi pistein 36-28, mutta jos taistelusta ja asenteesta olisi jaettu palkintoja, niin voittajia olisi ollut kaksi. Tasaisen alun jälkeen Lieto siirtyi pelaajavartiointiin ja pystyi sillä jossain määrin hankaloittamaan Ä-tyttöjen peliä. Ä-tytöt kuitenkin voittivat kolmannen jakson. Kokonaisuutena ottelu oli kovaa taistelua ja valmentaja Pekka Tenhonen oli tappiosta huolimatta tyytyväinen.
– Ottaen huomioon että osa meistä on ehtinyt harjoitella koripalloa vasta muutaman kerran, oli suoritus erinomainen. Joukkueessa oli monta onnistujaa, ja etenkin levypallopelin tiivistyminen loppua kohti ilahdutti kovasti. Pelimme on pelaajiin, katsojiin ja buffetmyyjiin menevää Run and Gun -tyyppistä vauhdikasta nautiskelua, ja puuskutuksesta päätellen kentällä ei voimia säästelty. Parempi voitti, mutta annan joukkueelle arvosanaksi kympin. Meillä on suunta ylös, ja harjoituksissa näkee nopeaa kehitystä. Upea joukkue, ja olen siitä älyttömän ylpeä!
Seuraavan kerran Ä-tytöt pelaavat kotona lauantaina 19.11. Piispanlähteen yläkoululla. Tervetuloa katsomaan. Lisätietoa peleistä saa joukkueen jäseniltä.
wp_20161025_005

Yhteistyössä