Elias Pura Penyan testileirillä

(22.10.2021) Ura Basketin Elias Pura, 14, vietti syyslomaviikkonsa Joventut Badalonan – tuttavallisemmin Penyan – Junioriakatemian testileirillä.

Joventut Badalona Academy

Joventut Badalonan akatemia tunnetaan Espanjassa ja koko Euroopassa yhtenä parhaista junioriakatemioista, jossa lahjakkaat pelaajat kehittyvät laadukkaassa valmennuksessa aina ammattilaisiksi asti.

Valmentaja Jari Suomen ansiosta Elias Pura, 204 cm, sai kutsun Akatemian testileirille. Viikon aikana Elias osallistui harjoituksiin sekä tutustui seuraväkeen ja seuran toimintatapoihin. Lisäksi ohjelmaan kuului tietysti otteluiden seuraaminen, huippuna kaksi Badalonan pääsarjaottelua.

Elias ja pelaajalegenda Ante Tomic, 218 cm.

Uutta oppia

”Treeneissä tein sisäpelaajan perusjuttuja ja opettelin nostoja korin tuntumasta erilaisilla kierteillä. Lisäksi harjoittelin tekemään oikeita valintoja puolustusta lukemalla sekä hakemaan kontaktia ennen viimeistelyä”, Elias kertoo kokemuksiaan harjoittelusta.

”Tempo ja aggressiivisuus harjoituksissa ja peleissä on paljon meikäläistä kovempi. Näitä asioita haluan tuoda mukaan myös oman joukkueeni harjoitteluun. Henkilökohtaisesti aion jatkossa kehittää erityisesti pallonkäsittelytaitojani ja hankkia keskivartaloon rutkasti lisää voimaa.”

Yhteisöllisyys

”Penya on yksi iso perhe. Kaikki tuntevat toisensa nimeltä. Kaikki pelaajat kättelevät toisensa ja valmentajansa ennen treenejä ja aina muutenkin tavatessaan, näin korona-aikaan tosin nyrkkitervehdyksenä. Kaikkia kohdellaan ystävällisesti ja auttavaisesti. Pelaajakaverit ottivat minut tosi hyvin vastaan”, Elias kiittelee.

Edistyminen seurannassa

Elias on nyt Penyan junioripäällikkö David Jimenon tarkkailussa.  Kesäkuussa Badalonasta saapuu valmentajia Kaarinaan pitämään leiriä ja seuraamaan Eliaksen harjoittelua ja edistymistä.

Valmentaja Aitor López, valmentaja Jari Suomi, Elias ja junioripäällikkö David Jimeno.

Ura Basket toivottaa Eliakselle harjoitusintoa ja menestystä matkalla kohti omia unelmia!

Kuvat: Miguel Angel Fornies

Yhteistyössä