Emir vieraili vanhoilla kotikulmillaan

(5.6.2023) Ura Basketin kasvatti Emir Sulejmanovic, 27, on seuramme kansainvälisesti menestynein pelaaja. Touko- kesäkuun vaihteessa hän vieraili vanhoilla kotikulmillaan ja tapasi tuttujaan monen vuoden jälkeen.

Euroopan huippusarjoissa

Emir lähti Kaarinasta jo 16-vuotiaana isommille areenoille. Ammattilaisura lähti liikkeelle Sloveniasta, ja sen jälkeen Emir on pelannut pääasiassa Espanjassa, mutta myös Italiassa ja Kroatiassa. Viimeiset kuusi kautta ovat kuluneet Espanjan kivikovassa ACB-liigassa.

”En ole ehtinyt Suomessa käydä neljään vuoteen. Ensin mulla oli aika paha rannevamma, ja sen kuntouttamisen aikana en voinut matkustaa mihinkään. Sen jälkeen tuli vielä tuo korona-aika. Mutta nyt löytyi viimein viikon verran aikaa tulla tänne tuttuja tapaamaan”, Emir kertoo täysin sujuvalla suomen kielellä.

”Joo, pelattiin Sasu Salinin kanssa kaksi kautta samassa joukkueessa Teneriffalla ja oltiin silloin paljon keskenämme tekemisissä ja vielä sen jälkeenkin. Siinä tuo suomen kielen taito on pysynyt hyvin yllä.”

Rannevamma pysäytti

”Se rannevamma kyllä aikanaan pysäytti minut, kun en pystynyt ollenkaan treenaamaan. Mulla oli aikaa pohtia tätä pelaajauraani, ja päätin tehdä jatkossa kaiken niin hyvin, että pysyn mahdollisimman hyvin terveenä”, Emir muistelee.

”Tänä päivänä minä panostankin tosi paljon kehon huoltoon. Tulen joka päivä aina tuntia ennen treenejä saliin tekemään fysiikkaharjoittelua, jotta olen valmis, kun lajiharjoittelu alkaa. Tehty työ kyllä näkyy, kun tällä kaudella pystyin pelaamaan kaikki pelit ilman kummempia kolhuja.”

Kuva: Bilbao Basket

Kesäsuunnitelmat

”Nyt on aikaa muutama viikko ottaa vähän etäisyyttä korikseen henkisestikin. Liikun muulla tavoin mahdollisimman monipuolisesti ihan päivittäin ja kerään energiaa tulevaa kautta varten”, Emir kaavailee.

”Tämän Suomen-viikon jälkeen matkustan Sarajevoon, missä mulla on asunto. Siellä aloitan harjoittelun heinäkuun alussa kahden valmentajan avustuksella. Toinen koutsi vastaa fysiikkaharjoittelusta ja toinen lajiharjoittelusta. Kolmoset mulla on alkanut upota ihan hyvin, mutta vaparitarkkuutta täytyy kyllä kesän aikana pystyä parantamaan.”

”Pelaaminen jatkuu ensi kaudellakin Espanjan pääsarjassa, mutta tarkka osoite ratkeaa ihan lähiviikkojen aikana”, Emir paljastaa.

Tuttuja tapaamassa

Emir kävi veljensä Semirin kanssa tapaamassa lapsuuden aikaisia tuttujaan Jyväskylässä sekä ensimmäisiä valmentajiaan Kaarinassa. Jari Suomen ja Antti Saarisen kanssa muisteltiin vanhoja ja vaihdettiin kuulumisia. Myös Kimmo Vyyryläinen ja Jukka Lindberg saivat mukavan juttuhetken Emirin kanssa.

”Ehkä jo ensi kesänä tulisi mahdollisuus pitää pelaajaleiri mun johdollani täällä Kaarinassa”, Emir väläyttää lopuksi.

Ura Basket ylpeänä onnittelee Emiriä upeasta urasta sekä toivottaa edelleen menestystä Euroopan kentillä!

Emirin ansioluettelo

Syntymäaika:             13.7.1995

Pituus:                        206 cm

Paino:                         100 kg

Kasvattajaseura:         Ura Basket

PELAAJAURA

2011–2012                    Union Olimpija Ljubljana II              Slovenia, 3SKL

2012–2013                    Union Olimpija Ljubljana                 Slovenia League

2013–2014                    FC Barcelona II                               Espanja, LEB Gold

2014 – 2015                   FC Barcelona II                               Espanja, LEB Silver

                                    Orlandina Basket                             Italia, Serie A

2015 – 2016                   FC Barcelona II                               Espanja, LEB Gold

2016 – 2017                   Cibona Zagreb                                 Kroatia A1-League      

                                                                                           Europe Cup

2017 – 2018                   Montakit Fuenlabrada                      Espanja, ACB-liga

                                    Cafés Candelas Breogán                   Espanja, LEB Gold

2018 – 2019                   Cafés Candelas Breogán                   Espanja, ACB-liga

2019 – 2020                   RETAbet Bilbao Basket                   Espanja, ACB-liga

2020 – 2022                   Lenovo Tenerife                              Espanja, ACB-liga            

                                                                                           FIBA Champions League

2022 –                           Surne Bilbao Basket                        Espanja, ACB-liga

                                                                                           FIBA Champions League

SAAVUTUKSET

B-poikien SM-hopea Ura Basketissa kaudella                                                          2010–2011

Euroliigadebyytti ottelussa Real Madrid – Olimpija Ljubljana                                13.12.2012

Nike International Junior Tournament MVP                                                             6.1.2013

Slovenian Cup-mestari                                                                                             2013

Princess Cup-mestari; LEB Gold, Espanja                                                               2018

LEB Gold-mestari; Breogan                                                                                     2017 – 2018

LEB Gold Player of the Year                                                                                    2017 – 2018

FIBA Champions League mestari                                                                            2021 – 2022

MAAOTTELUT               Ottelut          Pisteet          Pistekeskiarvo

B-nuoret                              23                  215                9.3

Miehet (BIH)                      24                  168                7,0

Yhteistyössä