Halutonta Ura Basketia puri kobra

Vuoden 2019 ensimmäinen peli oli kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa #MeidänJoukkueen osalta keskiviikkona Lapuan vieraana. Kotijoukkue piti etenkin ensimmäisellä puoliajalla vierailijoitaan pilkkanaan niin korin alla kuin kaarellakin.

Lapuan Kobrat-Ura Basket 104-94 (31-19, 27-25, 23-31, 23-19)

Ura Basket sai otteluun loistavan alun. ”Takamiesviisikko” Aidoo-Wiggins-Croone-Woodson-Sandberg pakotti Kobrien kolme ensimmäistä hyökkäystä menetyksiin, joista rankaistiin armottomasti joka kerta. Kaksi ensimmäistä hyökkäystä korit korin alta ja kotijoukkueen kolmannen menetyken jälkeen Doug Wigginsiä rikottiin läpiajossa ja tuomiona näin EU-virhe. Doug vaparit pussiin ja tilanne kun 1:20 pelattu 0-6. Tämän jälkeen tapahtui jotain.. Ohiheittoja alkoi tulemaan ja tekeminen puolustuksessa ei enää maistunutkaan. Osansa oli myös tuomarilinjassa, joka oli erittäin tiukka ja näin aktiivista puolustusta yrittävä, paluun parketeille tehnyt, Stephen Croone kärsi tästä ja sai nopeasti itselleen kolme virhettä. Jakson viimeisen kolme ja puoli minuttia menivätkin kotijoukkueelle 14-0 kun puolustuspäässä meidän joukkuetta rokotettiin korin alla kerta toisensa jälkeen nopeilla hyökkäyksillä, ajoilla tai hyökkäyslevypalloista. Hyökkäyspäässä puolestaan Soma Edolla oli kova näytönhalu muttei aseita puolustajaa vastaan. Tuloksena pari epätoivoista nostoa ja penkkikutsu. Myös muiden vapaatkin kolmen pisteen heitot kolisivat raudoista ulos. Näin jakso lopulta 31-19 Kobrille ja paniikkinappula oli pohjassa.

Toinen jakso alkoi siitä mihin edellinen päättyi. Hyökkäyspäässä ajatus korille menosta tuntui vastenmieliseltä, joten vaikeisiin kolmen pisteen heittoihin oli tyydyttävä. Tuloksena joka kerta ohiheitto sekä löysää hölkkäilyä omaan päähän kun taas vastustaja pisti palloa vauhdilla eteen ja viimeisteli helpohkoja koreja. Vain Croone onnistui tekemään kolme pistettä kun vastustaja teki 10 vajaassa neljässä minuutissa. Näin ero oli kasvanut jo 17 pisteeseen ja Ura-aikalisä oli pakotettu. Tilanne ei juurikaan aikalisän jälkeen muuttunut. Hyökkäyspäässä tyydyttiin hypäreihin ja kun Doug Wiggins ajoi korille oli tuloksena menetys sekä epäonninen EU-virhe. Sekava jakso 27-25 ja puoliajalle 14 pisteen takaa.

Ilahduttavaa pelissä oli Stephen Croonen paluu parketille

Kolmannen jakson alkuun oli taas taistelutahto otettu mukaan ja Kobrien takamiesosastolla oli todellisia vaikeuksia saada edes hyökkäystä käyntiin. Paremmalla viimeistelyllä ero olisi hetkessä ollut alle 10 pistettä. Korit jäivät kuitenkin tekemättä ja näin takamatka pysyi tuskallisen pitkänä. Jakson hahmo oli Avery Woodson, joka yksinään painoi kasaan 21 pistettä. Pelitilanneheitot 8/8. Ainoa miinus tuli vapaaheittoviivalta kun kolmesta heitosta upposi vain keskimäinen. Avery käytännössä yksin nosti joukkueen mukaan voittotaisteluun. Jakso meille 31-23 ja eroa 6 pistettä viimeisen jakson alkaessa.

Neljännellä jaksolla ei enää Averykään pystynyt pitämään joukkuetta mukana. Lähes koko puoliajan pelannut Avery pakotettiin entistä vaikeampiin heittoihin ja vapaatkin heitot menivät rautoihin. Toki 8 pistettä yhteen jaksoon on ihan kohtuullinen suoritus kelle tahansa. Muu joukkue sen sijaan jätti itsestään valjun kuvan. Taistelutahto oli tipotiessään ja usein oman heiton jälkeen vastustaja vain juoksi toiseen päähän kovempaa ja rankaisi helposti. Kun itse pitää tehdä 24 sek täysillä töitä että saa pallon ilmaan ja vastustaja tekee 5 sekunnissa toiseen päähän korin niin kovempaakin pelimiestä tämä harmittaisi. Usein tekemisestä vain paistoi läpi laiskottelu ja puolittainen tekeminen. Irtopalloista ei taisteltu ja kenttää ei juostu täysillä molempiin päihin. Ura-paitaa olisi syytä kunnioittaa enemmän.

Uusista miehistä Doug Wiggins täytti tänään paikkansa. 13 pistettä ja 7 syöttöä ovat tilastoja joita vahvistukselta sopii odottaa. Karachi Edon puolestaan on syytä alkaa esittämään paljon parempia otteita jatkossa jos meinaa joukkueessa jatkaa. 2 levypalloa per peli on aivan liian vähän.

Nyt joukkueella on aikaa taas lähes viikko ennen seuraavaa ottelua, joten on aikaa olla yhdessä ja laittaa paketti kasaan. Toivottavasti myös pian Palotien kaaospallon tuntevat Pyry Rainamaa ja Aleksi Akpaso ovat kokoonpanossa mukana sillä heidän panoksensa on valtava vaikkei se aina tilastoista näykään.

Tilastojen kertomaa

                                            Kobrat           Ura Basket

  • 2P                             33/54 =61%  19/34 =56%
  • 3P                            5/17 =29%    14/35 =40% 
  • Vapaaheitot          23/31 =74%  14/19 =74%
  • Levypallot             13+33 =46     2+25 =30      
  • Menetykset            15                  16
  • Pisteet paintilta    60                  28
  • Pisteet h-levypallosta 14                  6
  • Pallonhallinnat      101                94
Coach Kristian Palotiellä riittää tekemistä jotta joukkue saadaan samalle sivulle ja puhaltamaan yhteen hiileen

Lehdistössä kuultua

Avery Woodson: ”Kova taistelu, mutta tuloksena tappio. Paransimme toiselle puoliajalle. Kuten coach sanoi laitoimme paljon energiaa vääriin asioihin. Takas saliin treenaamaan! Oma hyvä suoritus ei oikein lämmitä kun joukkue häviää.”

Kristian Palotie: ”Kyllähän tässä näkyi ettei olla pitkään oltu yhdessä. Mutta olisko tää 5-6 matsi putkeen kun annetaan yli 100 pistettä vastustajalle, joten on varmaan päivänselvää missä se ongelma on. Onnittelut paremmalle joukkueelle. Oltiin näennäisesti ottelussa mukana mut ei kuitenkaan iskuetäisyydellä. Meillä on koko kausi ollut haastavaa toteuttaa hyvän suorituksen jälkeen seuraava hyvä suoritus. Me saatetaan puolustaa yks hyvä 1vs1 puolustus, pallo lähtee liikkeel ni ollaa tyytyväisii et mä suoritin ton tempun. Mut koris on aikalailla laji jossa roolit vaihtuu aivan järkyttävän nopeesti sekä hyökkäys- että erityisesti puolustuspäässä.”

Korisliiga jatkuu #MeidänJoukkueella ensi tiistaina Tampereellä Pyrinnön vieraana. Seuraava kotiottelu luvassa 28. päivä kun vierailulle saapuu hallitseva mestari Kauhajoen Karhu.

Kuvat: Ville Vuorinen

Yhteistyössä