Taitomerkkikisat kasvattavat suosiotaan

(10.4.2017) Seuramme taitomerkkikisat jatkavat kasvuaan. Maanantain kisoihin osallistui jo yli 40 lasta.

Pitkä perinne

Ura Basketin taitomerkkikisoja on järjestetty säännöllisesti jo 15 vuoden ajan. Kisoissa lapset mittaavat taitojaan koriksen perusasioiden osaamista mittavissa tehtävissä eli pallonkäsittelyssä, kuljettamisessa, syöttämisessä, heittämisessä, jalkatyössä ja ketteryydessä. Yhteistuloksensa perusteella lapsi tavoittelee eritasoisia taitomerkkejä.

Kesytä pallo

Kunkin tehtävän suorittamisesta otetaan aika eli tavoitteena on hallita perusasia täydessä vauhdissa. Pallo on saatava kesytetyksi!

Toivomme testien innostavan lapsia omatoimiseen taitoharjoitteluun.  Valmentajalle taitotestit tarjoavat mahdollisuuden seurata pelaajien henkilökohtaisten taitojen kehittymistä.

Veikka kunniagalleriaan

Tänä vuonna harvinaisen kultaisen taitomerkin saavutti Veikka Vyyryläinen (s. 2006). Häntä ennen vastaavaan saavutukseen ovat yltäneet ainoastaan:

Oskari Virolainen (s. 1993)

Niklas Blomqvist (s. 1996)

Oskari Lapinniemi (s. 1998)

Lauri Hänninen (s. 2002)

Daniel Rantapaju (s. 2004)

Lämmin kiitos ja kumarrus vielä jokaiselle kisaan osallistuneelle lapselle!

 

Tulokset 2017

Minit-06
Olivia Tuominen 236,4 Hopea
Matilda Granström 236,3 Hopea
Senni Viipuri 280,1 Pronssi
Sonja Jelkänen 208,6 Hopea
Lilja Laurikari 279,6 Pronssi
Inka  Virtanen 273,5 Pronssi
Alina Kallikari 272.0 Pronssi
Nooa Koivisto 192,2 Hopea
Veikka Vyyryläinen 175,5 Kulta
Samuel Rantapaju 228.0 Hopea
Eemeli Räikkä 192,8 Hopea
Julius Leikasto 207,7 Hopea
Simo Erola 208,3 Hopea
Alex Nyman 261.0 Pronssi
Samuel Luukanen 276,3 Pronssi

 

 

Mikrot-07
Kaisli Jalava 385,8
Anna Lundell 297,5 Pronssi
Verneri Virtanen 197,3 Hopea
Topias Reinikka 195,1 Hopea
Justus Jokinen 202,5 Hopea
Heikki Liukkonen 243.0 Pronssi
Jimi Lundén 264,3 Pronssi
Lauri Suhonen 398,1
Taneli Virtanen 371,6
Jesse Eskola 212,8 Hopea
Aksel Kulovaara 309,2 Pronssi
Lauri Hilakari 368.0
Leo Porjo 392.0
Anttoni Ala-Nissilä 256,9 Pronssi
Leo Korte 256,8 Pronssi
Aleksi Julkunen 241,7 Pronssi

 

 

Mikrot-08
Sini Gustafsson 416,4 Pronssi
Lassi Kuningas 279,6 Hopea
Benjamin Granström 380,1 Pronssi
Leo Häkkinen 265,9 Hopea
Eero Lahdenkauppi 301,7 Pronssi
Aaro Viipuri 280,8 Hopea
Eelis Kallio 314,6 Pronssi

 

 

Mikrot-09
Eero Toivonen 301,5 Pronssi
Joose Laine 317,8 Pronssi
Väinö Vuorinen 281,9 Hopea

 

 

Supermikrot-10
Veeti Vyyryläinen 333,9 Pronssi

 

 

Taitomerkkien aikavaatimukset
IKÄLUOKKA PRONSSIMERKKI HOPEAMERKKI KULTAMERKKI
I-II-luokkalaiset 450 s 300 s 200 s
III-IV-luokkalaiset 350 s 240 s 185 s

Yhteistyössä