Ura Basket Naisille kauden avausvoitto

(21.10.2017) Lauantaina Ura Basket Naiset matkasivat Raumalle Kaaron Roiman vieraaksi.

Naisten II-div.: Kaaron Roima – Ura Basket Naiset 48 – 62 (11 – 11, 15 – 7, 14 – 23, 8 – 21)

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta varsin tunnusteleva ja rauhallinen, kuten erä lukemista voi päätellä. Toisella jaksolla raumalaiset laittoivat kaasua lisää, ja me emme oltu ihan valmiita siihen. Aikalisästä huolimatta jatkettiin takaa-ajo asemassa. Heitot osuivat takarautaan, pallovarmuus oli hapuilevaa ja kotijoukkue halusi enemmän levypalloja. Näin ollen pitkälle tauolle mentiin kahdeksan pisteen tappioasemassa lukemissa 26 – 18.

Pitkän tauon jälkeen kotijoukkue tuli kaasu pohjaan asti painettuna ja onnistui kasvattamaan eroa entisestään. Erän puolessa välissä eroa oli jo 15 pistettä. Oli siis aika tehdä taktiikan vaihdos ja herätellä joukkuetta aikalisällä. Aikalisältä tultiinkin sitten peliin kuin uusi joukkue. Saatiin muutama hyvä katko aikaiseksi ja pakotettiin raumalaiset heittämään vaikeita heittoja, joista saatiin helpot levypallot omassa päässä. Levareista päästiin juoksemaan muutama helppo kori, ja kolmas jakso päättyi lukemissa 40 – 41.

Viimeiselle jaksolle lähdettiin meidän johdossa, ja siitä ei enää luovuttu. Ura jatkoi edelleen samalla taktiikalla kohti loppusummeria – ja kauden ensimmäistä voittoa!

Neljännellä jaksolla löydettiin se meidän oikea peli-ilme ja saatiin onnistumisia molemmissa päissä. Vähän lisättiin kaasua entisestään ja livahdettiin karkuun raumalaisilta. Päätösjakso oli varsin onnistunut kokonaisuus kun peli toimi molemmissa päissä. Jakso kirjattiin meille 8 – 21, ja koko ottelu 48 – 62.

Coach Villen kommentit:

”Olipa varsin erikoinen peli. Oltiin 15 pistettä tappiolla, kun oli aika kokeilla pelitaktiikan muutosta. Tällä kertaa se kannatti. Ottelun alku oli molemmilta aikamoista tunnustelua ja ihmettelyä mikä näkyi puoliajan tuloksena. Onneksi saatiin taktiikan muutoksen ja joukkueen ryhtiliikkeen jälkeen käännettyä peli meille. Olihan se kyllä aika komea nousu 15 pisteen tappioasemasta 14 pisteen voittoon, ja tämä kaikki viimeisen 15min aikana! Joukkue näytti tuon viimeisen 15 minuutin aikana mitä peli on parhaimmillaan.”

Ura Basket Naiset kohtaa seuraavaksi Turun Riennon RieMun
Peltolassa 10.11. klo 20:45.
Monnarilla joukkue nähdään seuraavaksi
26.11. klo 17:00, jolloin vieraiksi saapuu KY-sHooters.

Tervetuloa sankoin joukoin kannustamaan meikäläisiä voittoon!

Yhteistyössä