Väinö ja Verneri palkittiin parhaina

(30.5.2023) Läntisen alueen aluehallitus on palkinnut kuluneella kaudella ansioituneita pelaajia. Väinö Vuorinen on U14- ja Verneri Virtanen U16-sarjan paras pelaaja. Pokaalit ojensi aluehallituksen jäsen Kimmo Vyyryläinen.

Väinöllä loistokausi

Väinö Vuorinen voitti kuluneella kaudella 14-vuotiaiden poikien sarjassa SM-hopeaa sekä Läntisen alueen mestaruuden. Lisäksi hän oli tärkeä lenkki vuotta vanhempien poikien SM-pronssijoukkueessa. Scania Cupissa Väinö valittiin joukkueemme arvokkaimmaksi pelaajaksi.

”Nyt juuri voin hieman palautella ja levätä, mutta jo kesäkuun alkupuolella on edessä ensimmäinen Susi All Stars-leiri Helsingissä. Ja juhannuksen jälkeen olisi Penya-leiri Kaarinassa, jos se vaan meidän muun perheen ohjelmaan sopii”, Väinö listaa tulevaa ohjelmaansa.

”Heinä-elokuun vaihteessa on sitten Chus Mateon leiri Naantalissa ja myöhemmin elokuussa vielä seuraava Susi All Stars-leiri.”

”Iso tavoitteeni on päästä joskus tulevaisuudessa pelaamaan Eurooppaan tai Amerikkaan”, Väinö kertoo.

Vernerillä juhlaviikot

Myös Verneri Virtanen löytyi kuvattavaksi Piispanlähteen yläkoulun pihalta, kesken ysiluokkalaisten juhlavalmistelujen. Juhlittavaa Vernerillä riitti koriskaudellakin, kun kaulaan pujotettiin SM-loppuotteluiden päätteeksi hopeamitali. Lisäksi viime viikolla Ura Basket palkitsi Verkun Vuoden junioripelaajana.

”Lauantaina saan tosiaan peruskoulun paketoitua ja edessä on lukio-opinnot. Toivottavasti pääsen Kerttulin lukion urheilulinjalle”, Verneri toivoo.

”Juhannuksen alla on maajoukkueleiri ja kesä- heinäkuun vaihteessa PM-kisat Kisakalliossa. Minut on jo valittu kymmenen pelaajan joukkoon. Leiriltä valitaan joukkueeseen mukaan vielä neljä pelaajaa lisää.”

”Tavoitteeni on onnistua leireillä ja PM-kisoissa niin hyvin, että minut valitaan Suomen EM-kisajoukkueeseen. EM-kisat pelataan elokuun alussa Pohjois-Makedonian Skopjessa.”

”Tulevaisuudessa tavoitteeni on pelata Euroopan huipputasolla, Euroliigassa”, Verneri paljastaa lopuksi.

Ura Basket ylpeänä onnittelee Väinöä ja Verneriä huikean hienosta kaudesta sekä  toivottaa menestystä kesän koitoksiin!

Yhteistyössä