Yhdessä kohti alkavaa koriskautta

(19.6.2019) Koripalloliitto käsitteli myöhään keskiviikkoiltana kauden 2019–2020 lisenssihakemukset, ja Ura Basketille on myönnetty A-lisenssi tulevalle kaudelle. Samalla varmistui myös paikka kehitysjoukkueellemme miesten 1 divisioona B:ssä. 

Muutoksia seurajohdossa

Toukokuussa valittiin Ura Basket ry:lle uusi hallitus, ja samalla tarkastettiin organisaatiossa toimivien tehtäväkenttää ja työjakoa. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Sanna Viipuri, joka on ollut hallitustyössä mukana vuodesta 2018 alkaen. 

– On suuri kunnia tulla valituksi näin hienon seuran puheenjohtajaksi, iloitsee Sanna. Alkavan hallituskauden aikana tulemme kiinnittämään entistä enemmän huomiota perustoiminnan, eli juniori-, kerho- ja harrastekoriksen kehittämiseen.

Seuran puheenjohtajana jo kaksi kautta toiminut Mikko Granström jatkaa edelleen yhdistyksen hallituksessa. Junnutoiminta ja ennen kaikkea tyttökoris on Granströmin sydäntä lähellä, mutta fokus on lähitulevaisuudessa Korisliiga-toiminnassa. 

– Vaikka taustaorganisaatiomme olikin jo divarivuosina hyvässä kuosissa, toi liigassa pelaaminen uusia haasteita meille ratkottavaksi, kertoo Mikko. On selvää, että ammattilaisjoukkueen toiminnan turvaaminen ja arjen sujuvoittaminen vaatii taustaporukan, joka keskittyy nimenomaan tähän projektiin. 

Paikka divari B:ssä on keskeinen nuorien ja lupaavien pelaajien pelaajapolulla. Kehitysjoukkueemme tarjoaa peliaikaa valtakunnallisessa aikuisten sarjassa sekä ns. yli-ikäisille, junnukautensa jo päättäneille, kuin myös kehittyville alueen kasvateille.

Eteenpäin uudella voimalla

Ura Basketin ensimmäinen kausi Korisliigassa keräsi pääosin hyviä arvosanoja liigan teettämässä asiakastyytyväisyyskyselyssä. Ottelutapahtumat ja Kupittaan palloiluhalli saivat kiitosta osakseen, samoin lipun oston helppous ennakkoon ja ovella. Koetellun edustusjoukkueemme peli-ilmeeltä toivotaan jatkossa enemmän taistelua ja johtajuutta.

”Tsemppiä kotijoukkueella! Olette antaneet yleisölle hienoja hetkiä tällä kaudella, nyt vain eteenpäin uudella voimalla!”

Vapaamuotoinen palaute

Junioritoimintamme saama palaute on sekin pääosin plussan puolella keväällä toteutetun tyytyväisyyskyselyn tuloksissa. Osakokonaisuudet, joihin on kiinnitettävä huomiota jatkossa ovat tasapuolisuuden vahvistaminen valmennuksessa, junnujoukkueiden suhde edariimme sekä kausijulkaisun oikea-aikainen ilmestyminen. 

– Uskomme, että pystymme yhdessä vastaamaan paremmin seuraväen ja koriskansan toiveisiin sekä kehittämään Uraperheen toimintaa entisestään, toteavat Sanna ja Mikko lopuksi.

Ura Basket ry:n hallitus kaudella 2019-2020

  • Sanna Viipuri, puheenjohtaja
  • Pekka Kallio, varapuheenjohtaja
  • Mikko Granström
  • Jarmo Hakulinen
  • Jukka Lindberg
  • Sunniva Solstrand
  • Maria Toivonen
  • Kimmo Vyyryläinen

Yhteistyössä